ETUSIVU  
  YHDISTYS     TIETOA RODUSTA     HANKINTA     JALOSTUS     HARRASTAMINEN     LINKIT
 

 

MATCH SHOW:T JA NÄYTTELYT


   

Usein koiran kasvattaja toivoo, että hänen kasvattamansa koira viedään edes muutaman kerran näyttelyyn. Näyttelyssä riittää, että koira kulkee nätisti hinassa ja seisoo rauhallisesti paikoillaan. Näyttelykehässä liikutaan vastapäivään, koira vasemmalla puolella. Useimmiten tuomari tutkii koiran purennan ja "käy muutenkin koiran läpi". Hampaiden katsomista ja koiran koskettelua kannattaakin harjoitella jo pienenkin pennun kanssa, onhan siitä hyötyä myös koiran hoitotoimenpiteitä ja esimerkiksi eläinlääkärikäyntejä ajatellen. Itse näyttelykehässä ollaan arvosteltavana varsin lyhyt hetki ja usein näyttelypäivään sisältyykin paljon odottelua kehän laidalla.

Kannattaa muistaa, että bernhardinkoira kehittyy hitaasti, vaikka kasvaakin korkeutta nopeasti. Bernhardinkoira onkin valmis vasta noin 3-4-vuotiaana, joten vaikka junioriluokista olisi saatu vain tyydyttävä palkinto, saattaa koira näyttää aivan toiselta aikuisena avoimessa luokassa.

Muista, että koirasi kasvattajaa kiinnostavat tiedot koirasi näyttelymenestyksestä - ja myös menestymättömyydestä.
 

Match show't

Näyttelyharrastukselle hyvä alku ovat match show't eli mätsärit. Ne ovat leikkimielisiä koiranäyttelyitä, joihin ovat tervetulleita kaikki rokotetut koirat. Mätsäreissä on hyvä harjoitella "oikeita näyttelyitä" varten ja ne ovat oivia tilaisuuksia koiranpennun sosiaalistamiseenkin. Mätsäreissä myös koiran esittäjä saa kerättyä esiintymisvarmuutta. Match show'n järjestäjänä voi olla esimerkiksi rotujärjestö tai paikallinen koirakerho, joka mätsärituotoilla rahoittaa toimintaansa tai kerää rahaa lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen.

Virallisista näyttelyistä poiketen mätsäreihin ilmoittaudutaan yleensä paikan päällä ja samalla varmistuu, mihin luokkaan kukin koira kuuluu. Usein koirat jaetaan iän tai koon perusteella, monirotuisille koirille voi olla omat ryhmänsä. Mätsäreissä tuomari ei vertaa koiria rotumääritelmiin, vaan arvostelee koiria esimerkiksi koiran kunnon, liikkeiden ja esiintymisen sekä ohjaajan ja koiran yhteistyön mukaisesti. Mitään virallista ohjetta koirien arvosteluun ei ole.

Match show -kehään mennään ilmoittautumisjärjestyksessä pareittain. Tuomari tutkii koirat, juoksuttaa ja vertaa koiria keskenään. Tämän jälkeen tuomarin paremmaksi arvioima koira saa yleensä punaisen nauhan ja toinen koira sinisen. Kun kaikki parit on arvosteltu, arvioidaan kaikki ko. luokassa sinisen nauhan saaneet keskenään, ja tuomari sijoittaa 3-5 koiraa paremmuusjärjestykseen. Samalla tavalla valitaan myös punaisen nauhan saaneista koirista luokkiensa parhaat. Mätsärin lopussa pidetään BIS-kehä eli sekä sinisten että punaisten nauhaluokkien voittajat kilpailevat näyttelyn parhaan koiran tittelistä. Näin ollen pariarvostelussa toiseksi sijoitettu koira voikin loppujen lopuksi voittaa koko match show'n.
 



Virallisten näyttelyiden kulku

Virallisiin, Suomen Kennelliiton sääntöjen mukaisesti järjestettäviin näyttelyihin ilmoittaudutaan hyvissä ajoin etukäteen. Näyttelyistä tiedotetaan myös Suomen Kennelliiton nettisivuilla (ulkoinen linkki, aukeaa uuteen ikkunaan) sekä Koiramme-lehdessä.

Virallisissa näyttelyissä koirat arvostellaan luokittain ja koirista annetaan kirjallinen laatuarvostelu sekä laatumainintaa osoittava palkintonauha. Tämän jälkeen tuomari sijoittaa kilpailuarvostelussa kussakin luokassa laatuarvosteluilla erinomainen tai erittäin hyvä palkitut neljä parasta koiraa paremmuusjärjestykseen. Nämä koirat sijoittuvat näyttelyssä ja saavat sitä osoittavan nauhan. Erittäin hyvin pärjänneet koirat saavat lisäksi palkintoruusukkeen.

Jos koira saa kolmelta eri tuomarilta yhteensä kolme sertifikaattia (vähintään yhden niistä täytettyään 24 kuukautta), siitä tulee Suomen muotovalio (FIN MVA). Saadakseen kansainvälisen muotovalion arvon (KANS MVA), koiralla on oltava kolmelta eri tuomarilta yhteensä neljä CACIBia kolmesta eri maasta ja ensimmäisen ja viimeisen CACIBin välillä on oltava vähintään yksi vuosi ja yksi päivä.
 

 

Näyttelyluokat

  • Pentuluokka (PEK) - epävirallinen luokka 7-9 kuukauden ikäisille koirille
  • Junioriluokka (JUN) - 9-18 kuukauden ikäisille koirille
  • Nuorten luokka (NUO) - 15-24 kuukauden ikäisille koirille
  • Avoin luokka (AVO) - vähintään 15 kuukauden ikäisille koirille (ei yläikärajaa)
  • Valioluokka (VAL) - vähintään 15 kuukauden ikäisille koirille, jotka ovat muotovalioita (MVA)
  • Veteraaniluokka (VET) - vähintään 8 vuoden ikäisille koirille
  • Paras uros-/paras narttuluokka - JUN-, AVO-, VAL- tai VET-luokissa neljän parhaan joukkoon sijoittuneille, laatumaininnan erinomainen saaneille koirille. Paras koira saa maininnan ROP ja vastakkaisen sukupuolen paras koira on VSP. Tuomari voi antaa sertifikaatin parhaalle siihen oikeutetulle ja laatumaininnalla erinomainen palkitulle koiralle.
  • Kasvattajaluokka (KAS) - luokka, jossa kasvattaja kilpailee neljän kasvattamansa bernhardinkoiran muodostamalla ryhmällä ja voi saada kunniapalkinnon
  • Best in Show kasvattajaluokka (BIS-KAS) - luokkaan osallistuvat näyttelyn kunkin rodun paras kunniapalkinnolla palkittu kasvattajaryhmä
  • Best in Show veteraani -kilpailu (BIS-VET) - luokkaan osallistuvat näyttelyn rotunsa parhaat veteraaniluokissa kilpailleet koirat
  • Ryhmän paras -kilpailu (RYP) - näyttelyn rotunsa parhaat (ROP) koirat roturyhmittäin
  • Best in Show (BIS) - koko näyttelyn voittaja valitaan RYP-kilpailun kunkin roturyhmän voittajista

Laatuarvostelut ja palkintonauhojen värit

  • Erinomainen (ERI) - vaaleanpunainen:
    Voidaan antaa koiralle, joka on hyvin lähellä rotumääritelmän ihannetta, joka esitetään erinomaisessa kunnossa, jolla on harmoninen, tasapainoinen luonne, joka on korkealuokkainen ja joka on olemukseltaan erinomainen. Sen ulkomuodolliset ansiot ovat suuret ja virheet vähäiset ja sen tulee omata sukupuolelleen tyypilliset piirteet.
  • Erittäin hyvä (EH) - punainen:
    Voidaan antaa koiralle, joka omaa rodulle tyypilliset piirteet, jolla on tasapainoinen rakenne, ja joka on hyvässä kunnossa. Muutama vähäinen virhe voidaan sallia, mutta ei rakenteellisia virheitä. Tämä laatumaininta voidaan antaa vain tasokkaalle koiralle.
  • Hyvä (H) - sininen:
    Annetaan koiralle, joka on rodulleen tyypillinen, mutta sillä on selkeitä virheitä.
  • Tyydyttävä (T) - keltainen:
    Tulee antaa koiralle, joka vastaa rotuaan ilman yleisesti hyväksyttyjä rodun piirteitä, tai jonka fyysisessä kunnossa on toivomisen varaa.
  • Hylätty (HYL) - harmaa:
    Tulee antaa koiralle, joka ei rakenteeltaan vastaa rotumääritelmää, jonka käytös ei ole rotumääritelmän mukainen tai se on selvästi vihainen, jolla on kivespuutos, hammaspuutoksia tai poikkeavuutta purennassa tai leuoissa, jonka väritys tai karvapeite on puutteellinen tai joka osoittaa selvästi merkkejä albinismista. Tämä laatumaininta voidaan antaa myös koiralle, jolla on niin vähän rodun ominaispiirteitä, että se ei vaikuta terveeltä. Sen lisäksi se voidaan antaa koiralle, jolla on rotumääritelmän vastainen hylkäävä virhe.
  • Ei voida arvostella (EVA) - ruskea:
    Tämä maininta annetaan koiralle, joka ei liiku, hyppii jatkuvasti esittäjänsä ympärillä tai pyrkii ulos kehästä, jonka liikkeitä on mahdoton arvostella tai jos koira jatkuvasti välttelee tuomarin käsittelyä ja tekee mahdottomaksi tarkastaa purennan ja hampaat, rakenteen, hännän tai kivekset, tai jos on havaittavissa jälkiä toimenpiteistä tai käsittelystä, jotka näyttävät vilpin yritykseltä tai tuomarilla on syytä epäillä, että koiralla olevaa vikaa on korjailtu (esim. silmäluomia, korvia tai häntää). Syy, miksi koiraa ei voida arvostella on kirjattava arvosteluun.

Kilpailuarvostelun sijoitukset

  1. Punainen nauha
  2. Sininen nauha
  3. Keltainen nauha
  4. Vihreä nauha

Palkintoruusukkeet

  • sertifikaatti (SERT) - sinivalkoinen
  • varasertifikaatti (vara-SERT) - vaaleansininen
  • CACIB (eli kansainvälinen sertifikaatti) - valkoinen
  • vara-CACIB (VACA) - oranssi
  • ROP - punakeltainen
  • VSP - valkovihreä
  • kunniapalkinto - liila

Lisätietoja näyttelyistä

Tarkempia tietoja näyttelyistä, näyttelysäännöistä ja ilmoittautumislomakkeita saa esimerkiksi kasvattajalta, koiratapahtumista, Kennelliiton julkaisemasta Koiramme-lehdestä sekä Kennelliiton Internet-sivuilta (ulkoinen linkki, aukeaa uuteen ikkunaan).

Koiranäyttelytuloksia löytyy Kennelliiton KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä (ulkoinen linkki, aukeaa uuteen ikkunaan) kohdasta Näyttelyt. Myös Bernhardinkoira.com -keskustelupalstalta (ulkoinen linkki, aukeaa uuteen ikkunaan) löytyy palstan käyttäjien ilmoittamia näyttelytuloksia.

 

Webdesign by Hanna-Kaisa Kesti