HARRASTAMINEN
Bernhardinkoiran kanssa voi
puuhailla ja harrastaa monenlaista: tottelevaisuuskoulutusta,
näyttelyitä, agilityä, vesipelastusta, hakua, vaelluksia, kärryjen
vetoa, temppujen tekemistä jne. Bernhardinkoiran koko voi aiheuttaa
omat hankaluutensa esimerkiksi agilityn renkaan tai putken läpi
pujahtamiseen, mutta eihän kaikkea tarvitse ottaa niin tosissaan!
Pääasia on, että puuhailet koirasi kanssa, ja että teillä molemmilla
on mukavaa yhdessä.
Kaikessa harrastamisessa koiran
motivointi on ehdottoman tärkeää: koiran pitää haluta toteuttaa
pyydettyä tehtävää. Koiran ja ohjaajan välistä kontaktia kannattaa
harjoitella jo koiran ollessa pentu. Bernhardinkoirat ovat usein
ahneita ruuan perään, joten palkkiona voi käyttää makupaloja. Mutta
voi koira innostua myös vaikka purulelulla tai pallolla
leikkimisestä. Viisas kouluttaja ottaa ensin selvää, mistä
palkkiosta koira pitää eniten, niin sitten kaikenlainen puuhailu,
koulutus ja harrastaminen sujuu mukavasti.
Bernhardinkoirayhdistys järjestää
ajoittain tapahtumia, joissa bernhardinkoirat omistajineen voivat
tutustua eri harrastuslajeihin. Tähän mennessä on pidetty
esimerkiksi näyttely-, vesipelastus- ja tottelevaisuuskoulutusta.
Aktiiviset jäsenet ovat järjestäneet myös alueellista toimintaa,
säännöllisesti tai satunnaisesti, ja mikäpä olisikaan sen mukavampaa
kuin saman rotuisten koirien kanssa yhdessä puuhasteleminen!
Alueellisesta toiminnasta kannattaa ilmoittaa
bernhardinkoirayhdistyksen nettisivujen
ylläpitäjälle, jolloin tiedot lisätään ilmoitustaululle
osallistujien houkuttelemiseksi.
Näillä sivuilla kerrotaan
perustietoja
tokosta, vepestä ja agilitystä sekä
match show'eista ja näyttelyistä. Tarkempia tietoja eri
harrastusmahdollisuuksista ja lajeista saa esimerkiksi
harrasteseurojen Internet-sivuilta, kasvattajalta,
koiratapahtumista, Bernhardinkoira-lehdestä, Kennelliiton
julkaisemasta Koiramme-lehdestä sekä Kennelliiton
Internet-sivuilta (ulkoinen linkki,
aukeaa uuteen ikkunaan). Koiranäyttely- ja koetuloksia löytyy
Kennelliiton
KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä
(ulkoinen linkki, aukeaa uuteen ikkunaan) kohdasta Kokeet tai
Näyttelyt. |



|